lauantai 8. marraskuuta 2014

Tunteet ja sukupolvien ketju



- Vanhempi voisi myöntää itselleen olevansa niin vihainen, että voisi kalauttaa lasta.
Ehkä hieman yllättävä sitaatti lastenpsykiatri Jari Sinkkoselta, mutta näin hän sanoi luennollaan tänään Helsingissä.

Sinkkosen mielestä uhmaikäisen lapsen tavoitteena on saada vanhempi suuttumaan, ja on terve reaktio tuntea suuttumusta. Se ei tietenkään tarkoita, että lasta voisi todellisuudessa lyödä tai hylätä vihan keskelle. Lapsen tulee saada olla vihainen ilman, että mitään tapahtuu.

Itselleni tuo alun kommentti oli luennon parasta antia, koska vahvatahtoisissa lapsissa on usein kestämistä. Omaa suuttumistaan ja totaalista turhautumistaan lapseen on vaikea sietää. Itsehän olen lapset halunnut, heidän kanssaan pitäisi osata olla aikuinen sekä hallita tunteensa. Oli ilahduttavaa kuulla, että on ihan luvallista tuntea voimakasta kiukkua lapsen toimintaa kohtaan.

En varmastikaan ole hämmennykseni kanssa yksin. Sinkkonen kertoi huomanneensa monien vanhempien olevan vaikeuksissa lapsen kiukun kanssa, koska vanhempien on vaikea sietää omaa kiukkuaan.

Olen ollut viime aikoina yllättynyt kuinka usein toisten vanhempien kanssa keskustellessa tulee vastaan se, että isovanhempien on vaikea sietää lastenlasten kiukuttelua ja huonoa käytöstä. Pienet lapsethan kiukuttelevat, jos saavat sitä tehdä, ja nykyvanhemmille korostetaan, kuinka tärkeää tunteiden näyttäminen ja sanoittaminen on.

Silti moni ihmettelee myös omia lapsiaan, ja pohtii kuinka itse ei koskaan muista suuttuneensa yhtä kovasti tai laittaneensa vanhempiaan tiukille. Voi olla, ettei omia tekosiaan muista, mutta luulen, että ainakin osaksi tässä on iso sukupolvien välinen ero.

Kysyin Sinkkoselta aiheesta ja hänen mukaansa sodalla on ollut iso vaikutus myös lasten kasvatukseen. Sota jätti vähintään sen aikana eläneeseen sukupolveen isot traumat, työtä piti tehdä hampaat irvessä eikä tunteista puhuttu. Lasten tehtävä oli olla reippaita ja tottelevaisia.

Sinkkosen mukaan tuo perintö laimenee vähitellen, sukupolvi sukupolvelta. ”Paremman” lapsuuden tavoittelussa voi tulla myös ylilyöntejä, esimerkiksi jos itse on elänyt autoritaarisen lapsuuden, voi sallia omille lapsilleen liikaakin vapautta ja päätösvaltaa.

Monen nykyvanhemman kodinperinnöstä tunnekasvatus puuttuu. Silti ja ehkä juuri siksi he yrittävät kovasti auttaa lapsiaan tunnistamaan tunteitaan ja elämään niiden kanssa aivan eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet.

Se on todella vaikea tehtävä.

Sitä helpottaa ajatus, että voi tehdä vain oman osansa sukupolvien ketjussa.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus! Itseäni lohduttaa myös ajatus, ettei meidän sukupolvemme voi olla ensimmäinen, joka kasvattaa täysin traumattoman sukupolven. Ellemme tee samoja virheitä kuin edelliset sukupolvet, keksimme kyllä uusia. Ja silti jokainen on omalle lapselleen paras mahdollinen vanhempi.

    VastaaPoista